Järjestämme räätälöitynä kymmenen kerran yksityiskursseja yrityksille. Kurssin aikana opetellaan lajin perusteet turvallisesti, parannetaan liikkuvuutta ja työssä jaksamista sekä hikoillaan sykettä nostavasti.
Yksityiskurssin maksimiosallistujamäärä on 10 henkeä. Mikäli osallistujia olisi tulossa enemmän, voimme järjestää kaksi erillistä ryhmää. Pidämme ryhmäkoon pienenä, jotta varmistamme riittävän yksilöllisen opastuksen liikkeiseen. Ryhmäkoko ei vaikuta kurssin hintaan, mutta mikäli tehdään kaksi ryhmää, veloitetaan kummastakin ryhmästä oma maksu.
Tunnin rakenne & aikataulutus
Yksittäinen tunti kestää 60 minuuttia pitäen sisällään:
• Alkulämmittelyn ja liikkuvuusharjoitteet
• Tekniikkaosion, jossa käydään läpi perustekniikka ja liikerata tulevasta harjoitteesta
• Sykettä nostavan treenin, jossa hyödynnetään opittuja asioita. Treeni soveltuu kaikille iästä ja kuntotasosta riippumatta, sillä liikkeet voidaan aina skaalata kuntotason mukaisiksi
• Aikataulu tunneille sovitaan aina yrityksen kanssa erikseen. Yksi toteutusmuoto on tietty päivä ja kellonaika viikossa
Tilat
Kaikki tunnit pidetään Karhu CrossFit salin tiloissa osoitteessa Ruuvikatu 3 tai Kotkansaaren uudella salilla Ratapihalla Kotkankatu 20. Saleilta löytyy pukuhuoneet suihkuineen, keittiö ja jääkaappi, Ruuvikadulta myös maksullinen juomakaappi ja protein snack bar.
Hinnat ja maksaminen
Laita meille tietoa tarpeestanne, niin annamme teille tarjouksen!
Jatko kurssin jälkeen:
Kymmenen kerran yksityiskurssin jälkeen yrityksen kanssa voidaan sopia jatkosta erikseen, eli yksityistunteja voidaan jatkaa. Halutessaan työntekijät voivat myös liittyä Karhu CrossFitin jäseniksi ilman, että heidän täytyy käydä On Ramp-alkeiskurssia (joka on normaalisti edellytys) sillä kymmenen kerran kokonaisuus vastaa, tai jopa ylittää, alkeiskurssin sisällön.
Yritystunteja voidaan myös jatkaa uudella/haastavammalla sisällöllä jatkossa.
Kysy lisää: karhucrossfit@gmail.com